Kaikki samalta toimittajalta!

"Kun aloitimme uuden ohjelmiston etsimisen entisen vanhentuneen tilalle, oli yksi tärkeimmistä kriteereistämme se, että saisimme mahdollisimman laajan kokonaisuuden samalta toimittajalta” kertoo Porokylän Leipomon talouspäällikkö Erik Kärki.

Integroinnit kolmansien osapuolten kanssa minimiin

Porokylän Leipomossa on käytössä lähes kaikki sovellukset, mitä SoftOnella on tarjolla. SAUMA-ohjelmista kahvilassa on kassa, ja toimistossa on reseptiikka, soittotilaus, laskutus, reskontrat, varasto, osto, sekä palkat. Sen lisäksi XE:n pilvipalvelusta on käytössä työajanseuranta, työvuorosuunnittelu ja työajanleimaus. Kun kaikki sovellukset tulevat samalta toimittajalta ”keskustelevat” ne keskenään, ja tarvittaessa ohjelmistotuen saa myös samasta paikasta. Tällöin asiakkaan ei tarvitse miettiä mihin soittaa, jos tarvitsee apua.

Tietojen tallennus vain yhteen kertaan

Käytämme samaa tuoterekisteriä kassoilla, soittotilauksissa ja laskutuksessa. Kun muutamme yhteen paikkaan tuotetietoja, niin muutos päivittyy samalla muihinkin tuoterekisteriä käyttäviin ohjelmiin.  Vastaavasti raportointi tapahtuu yhdestä ja samasta tietokannasta, joten tietoja ei tarvitse yhdistellä erikseen.

Sähköinen tiedonsiirto

"K- ja S-ryhmän tilaukset luetaan sisään myyntiin sähköisesti. Tämä nopeuttaa työntekoa, kun tilauksia ei tarvitse erikseen tallennella. Aivan vastaavalla tavalla myyntilaskut lähtevät sähköisesti, eikä enää yksitoikkoista laskujen postittamista tarvitse tehdä toimistolla. Tällä tavalla säästämme todella paljon aikaa ja voimme senkin ajan hyödyntää oman alamme tuotekehitykseen" toteaa Erik Kärki.

 

Porokylän leipomon päätuotteet ovat käsintehdyt ruisleivät, karjalanpiirakat ja kukot sekä gluteenittomat tuotteet.

Porokylän Leipomo Oy

•    Perustettu 2006
•    Liikevaihto n 9,6 milj. eur
•    Liikevaihdon kasvu yli 30% viidessä vuodessa
•    Henkilömäärä n 85
•    Toimitusjohtaja Timo Väänänen
•    Toimipisteet Lieksassa ja Nurmeksessa

Demo ja konsultointi

Ota yhteyttä